Tassuterapiaa

Alakuloista viikkoa on helpottanut kaksi karvaista pojankloppia joiden katseleminen ja kuunteleminen saa väkisin suupielet ylöspäin, vaikka puoli minuuttia aikaisemmin olen parkunut pahaa oloani ja kiroillut seinille. 

Eräs parhaista päätöksistäni mitä olen elämässäni tehnyt, oli vuonna 2008 kun otin kissan. Olin kaivannut jotakuta jonka kanssa hengailla, leikkiä ja mököttää. Joku joka lohduttaisi kun on paha olla ja joku jonka vuoksi nousta aamulla ylös. Joku josta huolehtia, puolin ja toisin. Eihän se käskyjä tottele, mutta tekee jos pyydän kauniisti. Joskus. Toisinaan. Silloin kun sitä sattuu huvittamaan. Mutta aina kun mulla on paha olla, se tulee avuksi, aina. 

Nyt kun sisko on reissussa, myös sen viisikuinen pikkukilli on mulla hoidossa. Kun menen nukkumaan, toinen kampeaa viereen, ja aamulla kun avaan silmät, toinen hyrrää vieressä. Ne tykkää kun hieron niiden polkuanturoita, ja mä tykkään kun ne kaivautuu mun kainaloon ja antaa suukon.

Monet miehet käyttäytyvät tietämättään(?)kuin kissat. "Tutkimuksen mukaan mitä innokkaammin ihminen kissan kaveriksi tuppautuu, sitä vähemmän kissa hänen kanssaan aikaa viettää." Mutta toisaalta, sen mitä mies tekee tyhmänylpeänä ja vailla minkäänlaista tyyliä hoitaa homma, kissa on aina arvokas. Lopuksi vielä sitaatti suosikkieläimestäni: "Olen tutkinut monia filosofeja ja monia kissoja. Kissojen viisaus on äärettömän ylivertaista." (Hippolyte Taine)