Tekniikan ihmeitä ja ihmettelyä

Yleensä olen sitä mieltä, että valittavista vaihtoehdoista on osoitettava parasta. Entä jos kaikki vaihtoehdot ovat huonoja? Olen silti edelleen samaa mieltä. En voi sietää ihmisiä jotka valittavat kuinka asiat ovat huonosti, olematta valmiita tekemään niille mitään. Enkä suinkaan tarkoita, että kaikkien täytyisi juosta kaduille jakamaan flaijereita, pyrkiä kunnallisvaltuustoon tai alkaa kasvissyöjiksi. Ensimmäinen ja kaikilta odotettava askel on pysyä mielipiteensä takana, pystyä perustelemaan se ja oltava kuitenkin avoin muiden mielipiteille.

Kunnallisvaalit ovat tulossa, ja toivon sydämestäni että ihmiset jaksaisivat perehtyä asiaan. On helpointa aloittaa läheltä, ja äänestäminen oman kaupungin ja kaupunginosan tulevaisuudesta on sitä. Samaan aikaan minua raivostuttaa kaiken tiedon kärjistyminen internettiin (ei pelkissä vaaleissa, vaan muissakin asioissa) ja sen väheneminen muissa medioissa. Internet ei ole vielä niin vanha juttu, että kaikki meistä olisivat kasvaneet sen parissa. Itse kuulun juuri siihen sukupolveen joka on ollut otollisessa opppimisiässä kun tietokonetta on alettu käyttää muillakin kuin työn puolesta käyttävillä tai rikkailla. Vaikka tietokoneet ovat olleeet lähelläni ala-aste ikäisestä asti, en ole unohtanut aikaa ilman niitä. Muistan myös lankapuhelimet. Ja olen vasta 25 viiden vuoden iässä! Kuinka siis voimme olettaa, että jokainen meistä käyttää luontevasti koneitä hoitaakseen päivittäisiä asioitaan?

En vastusta tekniikan kehitystä, päinvastoin. Olen itsekin käynyt alan koulun ja ihailen uusia keksintöjä. Haluan kuitenkin säilyttää jotakin käsinkosketeltavaa, haluan lukea kirjaa paperilta matkustaessani bussilla. En halua pelätä että lukemiseni keskeytyy sen takia että akku loppuu. Tottakai maailma muuttuu, mutta annetaan hitaampienkin pysyä kelkassa. Tulee vielä aika jolloin lankapuhelimista ja kovakantisista kirjanjärkäleistä kerrotaan koulun historian tunnilla. En haluaisi, että tämä tapahtuu vielä omana elinaikanani.

Jotain täytyy tehdä tänään

Aktivisti täällä taas, moi. Kuntavaalit lähestyvät ja epäkohtien huomioiminen korostuu. Tarvitsen uskallusta lähteä mukaan, yrittää vaikuttaa enemmän, saada enemmän aikaan. Pelkkä kiukku ei riitä. Täytyy kyllä myöntää, että agressio kaltoin kohtelusta on hyvä alku aktivismille. Ja minä uskon vaikuttamiseen. Uskon siihen, että jokainen meistä voi vaikuttaa siihen miten asiat tulevat hoitumaan. Rohkeus seistä omien sanojen ja periaatteiden takana vaikka yksinäänkin on sellaista vahvuutta jolla pääsee pitkälle ja saa äänensä kuuluviin.

Syy tämän hetken kiukkuun on eräs nainen. Hän on 91 vuotias sotaveteraani, leski, äiti, isoäiti ja isoisoäiti. Hän on aavistusta vaille kuuro ja melkein näkökykynsä menettänyt. Hän on minun mummini, ja yksi heistä jota yhteiskunta sylkee vasten kasvoja. Palvelutaloon on mahdoton päästä ilman suurta rahamäärää. Palvelut vanhuksille ovat muutenkin vailla ihmisarvoa. Kerran päivässä käy hoitaja joka keittää kattilallisen puuroa josta loput laittaa jääkaappiin uudelleenlämmitystä varten. Hän ei vaivaudu kiireeltään katsomaan onko leipä korissaan homeessa. Useimmiten se on. Tästä kymmenestä minuutista veloitetaan tunnin taksa.

Ei ole helppoa hoitoalan työntekijöilläkään. Määräykset tulevat korkeammalta ja vanhustentaloissa viittätoista vanhusta kohden on kaksi hoitajaa. Hoitajat tekevät työtään minkä kerkiävät, mutta olisi ylellisyyttä edes ehtiä vaihtamaan muutama sana säästä asukkaan kanssa. Hoitaja on ylityöllistetty, väsynyt, kiukkuinen ja erittäin huonopalkkainen. 

Ketä tällainen palvelee? Tässä mennään lujaa alamäkeä ja kohti jokaisen osapuolen huonoa oloa, mielenterveysongelmia ja kasvavia itsemurhalukuja. Tämän maailman ahneilla on liian kiire tehdä tulosta ja kasvattaa omaisuutta sekä tuijottaa omaa napaa huomatakseen mitä hyvinvointiyhteiskunnassamme tapahtuu. Tästä syystä pelkkä hymistely ei riitä meiltäkään jotka tämän näemme. Jotain täytyy tehdä tänään, huomenna on liian myöhä.

Liquid

Kirjoituksia inspiraationa biisien sanat pt.2. Lienee selvää, että kirjoitan biiseillä jotka ovat itselleni tärkeitä. Jos tämä olisi haaste, olisi taatusti vaikeampaa kirjoittaa lauluista joita ei tunne. Mutta, tässäon:

It's not more a secret,
I go solid, I go liquid,
Oh me...
If it's the love that we live for,
How come I didn't know?
Show me an easy way out.
Show me an easy way out.

Vaikeaa vaikeaa. Noin tunsin väkevästi aikanaan. Ryven huonoissa muistoissa, vaikka mulla menee hyvin ja tahdon itselleni parasta. Rakastan niin palavasti, että pelkään toisesta jäävän vain kasa tuhkaa kun jakaa aikansa, sydämensä ja vuoteensa mun kanssa. Toisaalta mun oma kroppa ei taida kestää kovin kauan, se väsyy kokoajan enemmän ja enemmän. Uskon vakaasti kropan ja mielen yhteistyöhön, miksi siis omani on lakannut? Mieli on täynnä sanoja ja ajatuksia, sormet ovat liian väsyneet näpyttämään niitä koneelle. 

Edit. Liquid on siis The Rasmuksen, silloisen Rasmuksen levyltä Hell of a tester (1998)

Kaunis päivä

Suomeen palaaminen oli sokki. En ole koskaan ollut niin irti arjesta kuin viimeisten viikkojen aikana. Enkä ole koskaan tuntenut oloani näin vieraantuneeksi kotimaassani. Paluu sai aikaan syvän masennuksen, paniikkikohtaukset ja fyysisten oireiden pahenemisen. Näitä sävyttävät huumaavat nopeat onnen hetket, jolloin tajuan kuinka elämäni on niin kaunista, että sitä on vaikea kestää. Olen vuoristorata.

Ihmiset jotka kokevat elämänsä olleen hankalaa ja olevansa olosuhteiden uhreja.. sitten ihmiset ihastuvat, kaipaavat, himoitsevat ja haaveilevat. Kun he saavat vastakaikua tunteilleen ja yhteistä arkea, kaipuu dramatiikkaan palaa. Kun on saanut sen ihanan ja hyvän jonka luuli tekevän onnelliseksi, se ei riitäkkään. Ei yritetäkään keskittyä mahdollisuuksiin vaan palataan radalle ja kohta ollaan taas onnettomia ja kaivataan turvaa ja rakkautta. Noidankehä. Olen nähnyt paljon tällaista ympärilläni ja tajunnut taas kerran kuinka upealta tuntuu rakastaa toista, tuntea olevansa kotona. Ei ole enää vain minua, nyt on minä ja me. Löysin sielunkumppanini. Miten saattaisin kaivata pois?

Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän. Kaikkihan meistä lähtevät, mutta ajattelin aina kuoleman olevan jotenkin luonnollinen, ei vanhempien kuulu haudata lapsiaan. En ole joutunut katsomaan kuolemaa läheltä aiemmin. Viime aikoina olen. Sen takia tuntuu niin valtavan tärkeältä nauttia elämästä, kerätä kokemuksia ja hyviä hetkiä kuin eläisi viimeistä päivää. Koska se päivä voi tosiaan olla viimeinen.

Tarinoita, innoittajina biisien nimet "Strung out" ja "Hei mitä on olla vapaa"

Kuinka pitkään ihminen hallitsee itseään? Olen välillä äärimmäisen tarkka siitä, mitä puhun muille ihmisille. Muilla tarkoitan siis muita kuin läheisiä. Entä kun kuvaan pääsee herroista suurin ja ovelin, kuningas alkoholi? Minulle riittää jo kaksi olutta tekemään epävarman ja huonon olon. Menetän itsekontrollin ja rentoudun liikaa. Rentoudun huonolla tavalla. Vaikka olisin vannonut käyttäytyväni fiksusti, teen toisin. Kukaan ulkopuolinen ei välttämättä huomaa, eikä luultavasti huomaakaan miten menetän ohjat käsistäni mitä enemmän viini minulle maistuu. En välttämättä tee mitään, en käyttäydy typerästi, en puhu typeriä. Miksi siis tämä olo?

Lähihistoriassani on liian monta aamua jolloin olen avannut silmäni ja huomannut herääväni jonkun rappukäytävästä tai marjapuskasta. Useammin kuin välittäisin myöntää, olen herännyt äidin ja isin luota, muistamatta mitään. Tavarat hävinneinä, ääni riidan käheyttämänä ja valtava itseinho ja sääli seuralaisinani. Joskus olen tärissyt kadunkulmassa hukassa, toisessa kädessä tupakka ja toisessa lauantaimakkara. Ja minä olen kasvissyöjä.

Olen todella ylpeä itsestäni, että näin ei ole käynyt aikoihin. Olen varovaisen toiveikas, en halua pelätä enää että näin käy. Voiko itsevarmuuden purkittaa? Minulla on kaikin puolin parempi olo kun en juo. Olen skarppi, asiallinen, näytän itseltäni, olen se kuka haluan olla. Silloin pidän itsestäni. Se nainen joka on juomatta selkä suorana on upea. Kuin Pikku Myy joka on kasvanut aikuiseksi. Se joka vastaa itsestään, omista sanoistaan ja teoistaan.

Yhteisön paine on valtava. Juominen on normalisoitu hauskanpitona niin, että on outoa olla ottamatta. Kukaan ei ihmettele jos juot, sen sijaan juomattomuuttasi saat selitellä ja puolustella. Ymmärrän raitistumisen vaikeuden. On helpompaa pysyä piilossa ja kaukana selviltä vesiltä..

..toisaalta, kuka tahansa raitistunut allekirjoittaa sen, miten mahtavaa on olla selvinpäin. Sen kun kaikki tuntuu niin paljon väkevämmin kuin siinä sumussa minkä päihteet tuovat. Ruohon tuoksu ja sen vihreä väri, kissan pehmoinen turkki poskea vasten ja hyvänmakuinen suudelma.. silloin tietää että on vapaa.

You may say I`m a dreamer But I`m not the only one..

Aika menee tosi nopeasti, ja nyt olen siitä iloinen. Me lähdetään reissuun jo ei ensi viikolla, mutta sitä seuraavalla. Tuntuu upealta! Me ja meidän ensimmäinen yhteinen loma. Elämä on ollut rauhallista ja onnellista yhteenmuuton jälkeen, vain kivut varjostavat arkea. Ranne, epämääräiset niskasäryt ja ylävatsan kivut ovat lähes päivittäisiä ja kovia. Välillä pelkään että mun keho antaa periksi ja henki lähtee. Olen kokeillut lääkehoitoa sen verran kuin se on ollut mahdollista, mutta apu on tilapäistä ja lähellä on enemmän kuin tarpeeksi varoittavia esimerkkejä siitä miten käy kun huumeet lääkkeet hallitsevat elämää. Paras ratkaisu tilanteeseeni lienee elämäntaparemontti, jota olen jo hiljalleen aloittanut. On sydäntä raastavaa katsoa kuinka rakas ihminen kuihtuu silmien edessä. Aikuista ihmistä ei voi pakottaa, vaikka välillä todella haluaisin. Haluaisin huutaa kurkku suorana, että katso nyt itseäsi ja kertoa mitä kaikkea tekisin jos olisin hän. Mikä on tietenkin hirveän typerästi sanottu koska me vastaamme vain omasta itsestämme, hän on hän ja minä olen minä. En halua päätyä samaan.

En ole käyttänyt vaakaa sen jälkeen kun muutin kotoa pois. En välitä painosta, luotan enemmän peiliin ja omiin tuntemuksiini. Olo on parempi kun liikkuu, pyrin kävelemään jonkin verran lähes päivittäin, lihaskuntoa yritän treenata muutaman kerran viikossa ja juoda vettä jatkuvasti. Ruokavalion muuttaminen on sen sijaan haastavaa. Pidän mausteista, suklaasta ja rakastan itämaista ruokaa. Olen vain huomannut, että minulle sopii paljon paremmin yksinkertainen vähän maustettu ruoka. Maitotuotteet, peruna, kala, puuro, vaalea leipä ja hedelmät saavat kropan toimimaan kivuttomasti ja olo on kaiken kaikkiaan parempi. Pyrin siis muuttamaan ruokavalioni tällaiseksi kokonaan. Alkoholin vähentäminen tai poisjättäminen kokonaan on sanomattakin selvää kun puhutaan terveydestä, mutta tämä on aina ollut hieman ongelmallista minulle. Viimeisen parin vuoden aikana tosin alkoholin tarve on hävinnyt melko lailla.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että vaikka fyysiset elämäntavat olisivat täydelliset, ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja jos ei henkinen puoli toimi ei itseään voi kutsua terveeksi. Suomessa löytyy lähes viikoittain vanhuksia kuolleena, ja löytyvät vain sen takia, että ruumis on alkanut haista. Niin hirvittävää yksinäisyyttä on vaikea tajuta. Tällaisille yhteiskunnan epäkohdille täytyy tehdä jotain. Olen monesti miettinyt sitä kuinka vaikeaa on olla avuksi, meneekö rahallinen apu oikeaan paikkaan ja kuinka voi tietää kaikesta mitä suuhunsa laittaa, onko se eettistä vai ei. Ei voikkaan, ja nähdäkseni ainoa keino on vain pitää silmät auki, tutkia ja etsiä. Häkkikanalan munien vaihtaminen luomumuniin on helppo eettinen valinta ja vaattet joita ei käytä voi viedä UFF:n laatikkoon. Jos meistä jokainen tekisi edes kerran näin.. maailma ei olisi ainakaan huonompi paikka elää. Minä tuen taloudellisesti pienellä summalla Helsinki Missiota, koska pystyn.

Pystymetsää ja laakeeta peltoo

Se miltä kesällä tuoksuu sateen jälkeen on jotain käsittämättömän upeaa. On toukokuu ja luonto on upeimmillaan jo nyt. Käveltiin muutaman kilometrin lenkki lähimaisemissa, ja mietin että seuraava sukupolvi tuskin näkee samaa kuin minä. Puut kaadetaan ja tilalle nousee rakennuksia. Helsingissä asunnoista on huutava pula ja yksityiset asunnonomistajat voivat pyytää muutaman neliön kopperoistaan käytännössä miten paljon vain ikinä kehtaavat. Jos et ota, niin takanasi on kyllä sata muuta jotka ottavat.

En ihmettele, että nuoret säästävät rahaaa ja ostavat menolipun Thaimaaseen ja lähtevät katsomaan mitä muualla on tarjolla. Vaihtoehtoja ei ole kovin montaa kun tippuu oravanpyörästä. Meillä tämä tarkoittaa kouluttautumista ja äärimmäistä tahtoa sekä suhteita saada hyvä työpaikka ja alkaa tienata niin että voi vielä jonain päivänä elää leveästi. Nykyaikana on lottovoitto edes saada vakituinen työpaikka, saati palkkaa jolla elää niin, että rahaa jäisi joskus muuhunkin kuin välttämättömään. Eikä tämä tarkoita ahnehtimista, en kaipaa kaupunkiasuntoa ja mökkiä, kahta autoa ja luksuslomia monta kertaa vuodessa. Kaipaan sitä, ettei tarvitsisi laskea joka senttiä, käynkö kaverin kanssa kahvilla, vai olenko huomenna syömättä. Minun asiani eivät ole näin, mutta monen ovat. On absurdia ettei kehittyneessä maassa elä omalla työllä. Moraali on jäänyt ahneuden jalkoihin kun palkataan laittomasti maahan tulleita ihmisiä ja maksetaan heille puolet siitä mitä työehtosopimus sanoo ja unohdetaan autuaasti työsopimukset, työterveydenhuolto ja kaikki muukin mikä tekee työntekijän ja työnantajan suhteesta arvokkaan ja tasapuolisen.

Huippujohtajat huippukokouksissaan tuskin tuntevat piston omassatunnossaan kun päättävät antaa itselleen bonuksia sillä aikaa kun äiti itkee lohduttomasti saadessaan tiedon lapsensa pikavippilaskusta ja luottotietojen menetyksestä ennen kuin edes ajokortti-ikä on tullut täyteen.

Alakuloa ja eettistä elämäntapaa etsimässä

"Well I know that you`re in love with him `cos I saw you dancing in a gym" Oi miten rakastan tuota kohtaa American Pie biisissä. Rakastan niin että hajoan, mutta silti masennus ja ahdistus iski taas kuin moukarilla olis paiskattu päähän ja tainnutti mut maahan. Paino rinnassa on raskas ja haluaisin juosta kovaa pois, unohtaa kaikki helvetin käytännön asiat joita on pakko jaksaa hoitaa, että perusasiat ovat kunnossa.

Tunnenko itseäni enää? Vai olenko koskaan tuntenutkaan? Joskus tuntuu että olen vain ruokkinut sitä kuvaa mikä muilla on minusta, ja yrittänyt elää sen mukaan. Vaikka jostainhan se aina lähtee, kuva jostakin ihmisestä, eikä mun hankala luonteeni ole tuulesta temmattu. Vanhemmiten musta on tullut sellainen maailmasta huolehtija itsestäni huolehtimisen lisäksi. Haluan omalta osaltani edistää hyvinvointia ja vähentää heikompien sortoa ja siksi avustan kuukausittain Amnestya, Helsinkimission nuorten mielenterveystyötä ja ostan aina vain luomumunia. Mutta miten selvittää mitä kaikkea kannattaa boikotoida ja mitä suosia? On hirveän vaikeaa elää kokonaan eettisesti ja puhtaalla omallatunnolla. Laajemmassa mittakaavassa kuitenkin nämä pienet valinnat saavat valtavan paljon aikaan. Jos olen saanut edes yhden ihmisen vakuutettua luomuruoan suosimisesta, koen edistyneeni. Mitä useampi meistä tekee näitä pieniä valintoja, sen seuraus on kulkeminen kohti parempaa maailmaa. Luomumuna paketin ostaminen häkkikanalassa munivien kanojen munien sijasta on pieni askel ihmiselle, mutta suuri ihmiskunnalle. Ja kanoille.

ONNI pt.2

 Herkistyin tossa jopa katsoessani Twilight-houkutus pätkän ja se on jo noloa. Musta on tullut samaan aikaan herkkä ja vahva. Juuri nyt olen onnellisempi kuin olisin voinut kuvitella koskaan olevani ja sen ovat huomanneet muutkin. Tämä rakkaus on kehittänyt muotonsa sellaiseksi, että se antaa voimaa, eikä vie sitä. Toivon ja uskon, että se kriisi mikä meillä oli, opetti meidät arvostamaan toisiamme loppuun asti.

ONNI

Onni on samaa aikaa tyyntä ja levotonta. Olen tyyni ja rauhallisempi kuin koskaan, voisin perustaa psykiatrin sohvan jossa puhuisin hypnoottisella äänellä ahdistuneille asiakkaille viisaita sanoja onnen tavoittelemisesta ja sen löytöretkistä. Onnelliset ihmiset ovat usein aivan helvetin ärsyttäviä, ja nyt olen itse varmaan juuri sellainen. Olen vahva ja voittamaton. Haluan pitää huolta itsestäni ja rakkaastani ja tehdä myös kaiken voitavani muiden asioiden eteen joita pidän tärkeinä. Parasta tässä on se, että juuri näin onnellisena energia riittää jakamaan ja toivomaan hyvää muille, kun taas masentuneena jaksaa tuskin keskittyä edes itseensä.

Levoton tuhkimo

Ja taas mennään levottomuuden syövereissä. Olen parhaimmilanikin hyvin ailahtelevainen. Enää en säikähdä näitä fiiliksiä niin paljon kuin ennen, mutta enpä voi sanoa että näistä nauttisin. Kaikki ärsyttää juuri nyt ja siksi vietänkin aikaani kotona neljän seinän sisällä. Se tekee olemisen hieman helpommaksi kun on vähemmän virikkeitä joista raivostua.

Tarvitsisin kovaa fyysistä rasitusta, puolen tunnin aamutreeni kotona ei kertakaikkiaan riitä. Haluan juosta jalat maitohapoille tyhjentääkseni pääni, käydä jääkylmässä suihkussa ja kaatua sänkyyn. Tulen vihaiseksi ilman kunnon liikuntaa ja hermoni on kireällä kuin viulunkieli. Muutos on selvästi ilmassa, tunnen sen vahvasti, ja tarvitsen hieman apua ottaakseni sen vastaan ja nauttiakseni siitä.

Iloa ja kovan elämän arvet

Kiireettömyys teki kännykkänsä tahtiin elävästä länsimaalaisesta hermoromahduksen kautta tyynemmän ja kärsivällisemmän ihmisen. Täällä kotona murehdin työasioista ja taloudellisesta tilanteesta. Stressaan jo nukkumaan mennessäni seuraavaa päivää ja kärsin unettomuudesta. Parempaa elämää hakiessa sitä unohtaa elää.

Huomaan selkeämmin kuin ennen kuka olen ja mitä haluan. Matka teki minusta seesteisemmän ja varmemman ihmisen. Hyvät puoleni korostuivat ja huonot pysyivät piilossa.Tunnelma kaupungissa oli tiivis, melankolinen, riehakas ja elävä. Nyt ymmärrän myös sen `once in a life time` sanonnan tästä maasta puhuttaessa, koska haluan muistaa kaiken mitä näin ja koin juuri sellaisena kuin se on mielessä nyt. En tahdo palata sinne kymmenen vuoden päästä muistelemaan miltä tuntui olla siellä nuorena, yksin ja tuntien suurempaa vapautta ja harmoniaa kuin ikinä aikaisemmin.

Matka siis teki hyvää minulle ja rakkaudelle myös. Kaipasin välillä niin lujaa, että se tuntui fyysisenä. Monta ihmistä, eläintä, autoa ja taloa joita halusin osoittaa miehelle ja hyppiä ilmaan siitä ilosta että olemme olemassa, olemme yhdessä. Siispä hän kulki mukanani kokoajan ja se tuntui hyvältä. Nyt tuntuu että tunnen itseni, luotan itseeni, ja tiedän mitä tahdon. Aivan kuin kissa.

Vapaus olla

Kissa,
kissa yksin
ilmaantui valmiina ja ylpeänä.                      
Se oli heti syntyjään täydellinen
kulki yksin, luotti itseensä,
ja tiesi mitä tahtoi.



Suosikkiosani Pablo Nerudan runosta Oodi kissalle

Päättyvä jäniksen vuosi

Jäniksen vuonna vallitsevia teemoja ovat rauha, tyyneys, kulttuuri, kompromissit ja nautinto. Päätän oman jäniksen vuoteni lähtemällä hetkeksi kauas, ja ehkäpä se on juuri sitä henkisen tasapainon ja harmonian etsintää jota olen koko vuoden jollain tapaa etsinyt. Olen ollut aika lailla henkisesti yksin suuren osan vuodesta ja opetellut olemaan minä. Sadonkorjuu tuntuu juuri nyt hyvältä. Hyväksyn sen, että en ole tasapainoinen ihminen ilman kovaa työtä, ja olen valmis tekemään sen työn. Olen kironnut äkkiväärää luonnettani monta kertaa ja nyt vihdoin alistunut(?) sille, että se ei muutu itsestään vain siksi, että koen luonteeni kiivauden epäreiluna. Alistumista paljon miellyttävämpi sana on juuri tuo hyväksyminen, mutta vielä en viljele sen käyttöä. Opettelen kuitenkin :).

Yksi syy vaikeaan olemiseeni on varmasti ristiriidat sisälläni. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ihmisen täytyy kantaa vastuu teoistaan ja oppia virheistään. Tämähän tarkoittaa oman itsensä kontrolloimista, eikö? No niin, samaa aikaa olen ollut myös sitä mieltä, että joku muu kuin minä itse on tehnyt minusta epäonnistuneen ja huonon, joten muiden ihmisten syyllistäminen on varsin pinnallista ja typerää. Mistä helvetistä tiedän, etteivät muutkin ajattele olevansa jostain muusta kuin omasta tahdostaan epäonnistuneita? Se kuuluisa itsekkyys taas kerran. Samaan aikaan epävakaus omista kyvyistä elää koko yhteiskunnassa ja jatkuva tarve hallita asioita on todella raskasta. Olen hiljaa onnellinen siitä miten olen kehittynyt.

Joten uudenvuoden lupaus vol 2: Jatkan itsetutkiskelua ja koetan ymmärtää asioita laajemmalta kannalta. Minun vuoteni avaimia olivat itsetutkiskelu, hyväksyminen, oppiminen, mielenhallinta, astrologia, perinteet ja kunnioitus muita kohtaan.