Pystymetsää ja laakeeta peltoo

Se miltä kesällä tuoksuu sateen jälkeen on jotain käsittämättömän upeaa. On toukokuu ja luonto on upeimmillaan jo nyt. Käveltiin muutaman kilometrin lenkki lähimaisemissa, ja mietin että seuraava sukupolvi tuskin näkee samaa kuin minä. Puut kaadetaan ja tilalle nousee rakennuksia. Helsingissä asunnoista on huutava pula ja yksityiset asunnonomistajat voivat pyytää muutaman neliön kopperoistaan käytännössä miten paljon vain ikinä kehtaavat. Jos et ota, niin takanasi on kyllä sata muuta jotka ottavat.

En ihmettele, että nuoret säästävät rahaaa ja ostavat menolipun Thaimaaseen ja lähtevät katsomaan mitä muualla on tarjolla. Vaihtoehtoja ei ole kovin montaa kun tippuu oravanpyörästä. Meillä tämä tarkoittaa kouluttautumista ja äärimmäistä tahtoa sekä suhteita saada hyvä työpaikka ja alkaa tienata niin että voi vielä jonain päivänä elää leveästi. Nykyaikana on lottovoitto edes saada vakituinen työpaikka, saati palkkaa jolla elää niin, että rahaa jäisi joskus muuhunkin kuin välttämättömään. Eikä tämä tarkoita ahnehtimista, en kaipaa kaupunkiasuntoa ja mökkiä, kahta autoa ja luksuslomia monta kertaa vuodessa. Kaipaan sitä, ettei tarvitsisi laskea joka senttiä, käynkö kaverin kanssa kahvilla, vai olenko huomenna syömättä. Minun asiani eivät ole näin, mutta monen ovat. On absurdia ettei kehittyneessä maassa elä omalla työllä. Moraali on jäänyt ahneuden jalkoihin kun palkataan laittomasti maahan tulleita ihmisiä ja maksetaan heille puolet siitä mitä työehtosopimus sanoo ja unohdetaan autuaasti työsopimukset, työterveydenhuolto ja kaikki muukin mikä tekee työntekijän ja työnantajan suhteesta arvokkaan ja tasapuolisen.

Huippujohtajat huippukokouksissaan tuskin tuntevat piston omassatunnossaan kun päättävät antaa itselleen bonuksia sillä aikaa kun äiti itkee lohduttomasti saadessaan tiedon lapsensa pikavippilaskusta ja luottotietojen menetyksestä ennen kuin edes ajokortti-ikä on tullut täyteen.

Alakuloa ja eettistä elämäntapaa etsimässä

"Well I know that you`re in love with him `cos I saw you dancing in a gym" Oi miten rakastan tuota kohtaa American Pie biisissä. Rakastan niin että hajoan, mutta silti masennus ja ahdistus iski taas kuin moukarilla olis paiskattu päähän ja tainnutti mut maahan. Paino rinnassa on raskas ja haluaisin juosta kovaa pois, unohtaa kaikki helvetin käytännön asiat joita on pakko jaksaa hoitaa, että perusasiat ovat kunnossa.

Tunnenko itseäni enää? Vai olenko koskaan tuntenutkaan? Joskus tuntuu että olen vain ruokkinut sitä kuvaa mikä muilla on minusta, ja yrittänyt elää sen mukaan. Vaikka jostainhan se aina lähtee, kuva jostakin ihmisestä, eikä mun hankala luonteeni ole tuulesta temmattu. Vanhemmiten musta on tullut sellainen maailmasta huolehtija itsestäni huolehtimisen lisäksi. Haluan omalta osaltani edistää hyvinvointia ja vähentää heikompien sortoa ja siksi avustan kuukausittain Amnestya, Helsinkimission nuorten mielenterveystyötä ja ostan aina vain luomumunia. Mutta miten selvittää mitä kaikkea kannattaa boikotoida ja mitä suosia? On hirveän vaikeaa elää kokonaan eettisesti ja puhtaalla omallatunnolla. Laajemmassa mittakaavassa kuitenkin nämä pienet valinnat saavat valtavan paljon aikaan. Jos olen saanut edes yhden ihmisen vakuutettua luomuruoan suosimisesta, koen edistyneeni. Mitä useampi meistä tekee näitä pieniä valintoja, sen seuraus on kulkeminen kohti parempaa maailmaa. Luomumuna paketin ostaminen häkkikanalassa munivien kanojen munien sijasta on pieni askel ihmiselle, mutta suuri ihmiskunnalle. Ja kanoille.