sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Elämä on kuolemanvakavaa

Mikä on se kuuluisa kultainen keskitie? Kysyn, koska en tiedä. En ole koskaan osannut kulkea keskellä, vaan heittäydyn laidasta laitaan. Viimeisen parin vuoden aikana olen ollut varmaan tasapainoisempi kuin koskaan ennen, mutta silti valtavan ailahtelevainen. Tiedän sen itsestäni, ja inhoan sitä. Mielialani saattaa muuttua sekunnissa aallonharjalta pohjamutiin saakka. Ja kauheinta on, että usein tähän syöksyyn ei ole mitään syytä. Onneksi mies on sanonut suoraan, että ei kykene ymmärtämään tätä ja on ymmällään muutoksista joita minussa näkee. Olen iloinen siitä että hän ei esitä sen olevan normaalia tai silitä ja paijaa joka kerta kun näin käy. Hän käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut. Se on hänen selviytymiskeinonsa, ja auttaa silloin tällöin myös minua.

Toisinaan, epävarmuuteni ja luottamuksen puutteeni, toisen piittaamattomuus ja pitkävihaisuus aiheuttavat riitoja ja raivokohtauksia. Toinen käyttää hyväksi toisen heikkouksia, mutta sehän on sitä sodankäynnin taitoa myös arkielämän tilanteissa. Olen valtavan kilpailuhenkinen, mutta pelaamista parisuhteessa en siedä. Pelkään menettämistä lähes hysteerisesti, mutta se että olen itselleni uskollinen on kaiken muun edellä.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Päivän kirosana: tehokkuus

Luin Maarit Verrosen kirjan Karsintavaihe. Suosittelen kaikille pohdiskelijoille, politiikasta kiinnostuneille ja salaliittoteorioista nautiskeleville. Sujuvaa ja koukuttavaa tekstiä dystopiasta. Tuskin omana elinaikana, tuskin vielä mahdollisten lasten tai lapsenlapsienkaan elinaikana tapahtuvaa mallia jossa kapitalismi on huippuunsa kehittynyt, mutta siihen suuntaan ollaan jo menossa. Kaiken avainsana on tehokkuus ja tuotettavuus. Jos sinusta ei ole hyötyä, joudat roskakoriin. Sosiaaliturva on kaukainen esimerkki kehityksen alhaisesta asteesta, asia josta voi päätään pyöritellen puhua samaan sävyyn kun nyt puhumme esimerkiksi viinakorteista. Voimakas luokkajako kehittyy kokoajan, myös täällä suomessa.

Nyt jo eläinten tehotuotanto on järkyttävää ja epäinhimillistä,  tästä seuraava askel voi olla ihmisten tehotuotanto. Revitään irti kaikki mitä saadaan ja heitetään syrjään kun ei ole enää annettavaa. Väkiluku kasvaa kokoajan ja heikoille ei ole enää tilaa. Kettutyttöjen turkistarhaiskut alkavat tuntua ymmärrettäviltä, koska huomiota epäkohtiin on pakko hakea äärikeinoilla jotta ne saisivat huomiota. Aktivistit ovat varmasti ensimmäisten joukossa kun aletaan karsia yhteiskunnan epäkelpoja aineksia. Riittääkö tarpeeksi monella uskallusta puolustaa heikompia yhteiskunnan painostuksen alla? Kasvatetaanko meidät ajattelemaan että hyvä ja arvokas elämä on tehokasta ja tuottavaa? Paineet menestyä alkavat olla niin suuret, että itsemurhatilastot näyttävät vielä synkemmiltä kuin tänä päivänä.

En voi sietää ajattelumallia jossa ihminen ajattelee, että on turha tehdä jotain, koska ei yksi ihminen voi vaikuttaa. Jokaikinen meistä voi vaikuttaa. Ihminen ei tarvitse turkiksia eikä ankanmaksaa lautaselleen. Meillä ihmisillä vain on valitettavan usein tarve saada sellaista joka ei ole meille ollenkaan hyväksi.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Hetkeni herkkänä

Sallittakoon tällainenkin. Näitä sattuu harvoin, mutta tänään olen ollut hyvin romanttisella tuulella. Olen katsellut Livin hömppäohjelmia itsekkin liikuttuneena (juuri tällaisien paljastuksien takia kirjoitan blogiani anonyymisti) ja eläytynyt sulhasen fiiliksiin (ja tässä taas esille puskee kieroutunut puoleni).

Sain tänään mieheltä ihanan lahjan. Sillä hetkellä yhteenkuuluvuuden tunne oli koko sielun täyttävä ja olin pakahduttavan onnellinen. Lahja oli meille ja henkilökohtainen. Se, että tanssii ilosta sunnuntaiaamuna Mannerheimintiellä on kai sitä hetkessä elämistä. Ja tämä, että en kaipaa juuri nyt minnekään, oloni on levollinen  ja vahva. Voin antaa itsestäni, uskallan antaa itsestäni. Tänään en ole pelännyt menettämistä vaan uskonut itseeni ja muihin ihmisiin. Se on minulle vaikeaa ja tuntuu mahtavalta tuntea näin. Tänään olen uskaltanut unelmoida ilman normaalia kyynisyyttäni kaikkea kohtaan. Eikä aina tarvitse olla realisti. 

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Saalistaja

On jännä juttu, että todellista valtaa saa silloin kun on jo henkisesti luovuttanut, ja ennen elätelty toivonkipinä on jo sammunut silmistä. Silloin vastapuoli säikähtää, ja kun toinen on valmis päästämään irti, takertuu tämä vastapuoli tiukasti kiinni. Menettämisen pelko on pahempaa kuin varsinainen menettäminen. Ihmiset elävät vuosikausia tapojensa ja mielikuviensa vankeina. Tyytyväisyys on turvallisempi ratkaisu kuin mahdollinen, tai mahdoton onni.

Naisilla on ehkä tässä hieman helpompaa kuin miehillä. Uskon, että nainen selviää usein paremmin erosta, koska naisella ei ole sitä saalistamisviettiä joka hallitsee miestä. Tämä saalistaminen suhteen karikoilla johtaa suruun ja murheeseen, jota mies joutuu käsittelemään vielä kauan sen jälkeen kun nainen on jo päässyt yli.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Hei mitä on olla vapaa?

Minulle vapaus merkitsee itseluottamusta. Kadotin sen moneksi vuodeksi, ja vasta nyt tuntuu että olen saamassa sitä takaisin. En aio enää koskaan päästää siitä irti. Matka syvälle sekopäisyyteen ja epätoivoon opetti paljon, mutta sitä osaa ajatella vasta nyt.

Tärkein opetus oli se, että en kuole pahaan oloon. En voi vaikuttaa muihin ihmisiin, en muuttaa toisen tunteita, mutta en kuole siihen. Monesti tuntui että kuolen siihen että sydämeni särkyy. Että henkinen kapasiteetti ei ole ainoa joka pettää, fysiikkani ei kertakaikkiaan selviä menetyksestä. Olin kuin huumattu, heikko ja vietävissä. En osannut olla yksin ja inhosin olla omassa ruumiissani. Otin vastaan kuolemanvakavasti kaiken mitä toinen sanoi enkä kyennyt pienimpäänkään itsenäiseen päätökseen. Tuollainen valta jonka toiseen ihmiseen voi saada vie mennessään ja on äärimmäisen tuhoisaa. Vajosin psykoottisiin raivokohtauksiin ja avuttomaan apatiaan. Kesti kauan tajuta, että toinen ihminen ruokki sitä, mutta ymmärtäessäni vihdoin tämän, alkoi parantuminen.

Vapaus on myös sitä, että voi olla toisen kanssa tasavertainen