Itkua ja sietokyvyn murtumista

Minulle on käynyt kerran elämässäni jonkin sortin loppuunpalaminen. Luulen, että nyt on käynyt samoin. Valtavasti töitä, liian vähän unta ja voimakeinoja jotka auttavat arjen keskellä. En ole osannut ottaa aikaa itselle joogata, juosta tai siivota kämppää lattiasta kattoon, ja sen jälkeen maata kissa mahan päällä lukien hyvää kirjaa. Seuraus tästä on romahdus töissä, siinä ainoassa paikassa jossa olen vannonut pysyväni neutraalina.

Teen asiakaspalvelutyötä ja olen hyvä työssäni. Olen korrekti ja minulla on hyvä paineensietokyky. Olen ylpeä ammattimaisuudestani. En saisi antaa henkilökohtaisten tunteiden ja väsymyksen voittaa. Pakenen ahdistustani töihin, ja usein se onkin auttanut. Ei, se on enemmän kuin auttanut. Se on pelastanut henkeni. Mutta nyt en kuunnellut kroppaani, vaan väsyin. Itkin. Itkin vuolaasti ja pitkään. Viime kerralla raivosin hyvin kovalla äänellä, sekä nukahdin.

Kohta lähden maailmalle etsimään itseäni. Se mitä löydän tai olen löytämättä on lahja itselleni, ei muille. Sanotaan että asiat selkiytyvät kun niitä katsoo kaukaa. Minä en ole ollut tarpeeksi kaukana koskaan, enkä tiedä onko fyysisesti edes mahdollista päästä niin kauas. Miten vain, tarvitsen lepoa ja rauhaa ja kohta sitä on luvassa.

Jotain johon pyrkiä..