Luin Maarit Verrosen kirjan Karsintavaihe. Suosittelen kaikille pohdiskelijoille, politiikasta kiinnostuneille ja salaliittoteorioista nautiskeleville. Sujuvaa ja koukuttavaa tekstiä dystopiasta. Tuskin omana elinaikana, tuskin vielä mahdollisten lasten tai lapsenlapsienkaan elinaikana tapahtuvaa mallia jossa kapitalismi on huippuunsa kehittynyt, mutta siihen suuntaan ollaan jo menossa. Kaiken avainsana on tehokkuus ja tuotettavuus. Jos sinusta ei ole hyötyä, joudat roskakoriin. Sosiaaliturva on kaukainen esimerkki kehityksen alhaisesta asteesta, asia josta voi päätään pyöritellen puhua samaan sävyyn kun nyt puhumme esimerkiksi viinakorteista. Voimakas luokkajako kehittyy kokoajan, myös täällä suomessa.
Nyt jo eläinten tehotuotanto on järkyttävää ja epäinhimillistä, tästä seuraava askel voi olla ihmisten tehotuotanto. Revitään irti kaikki mitä saadaan ja heitetään syrjään kun ei ole enää annettavaa. Väkiluku kasvaa kokoajan ja heikoille ei ole enää tilaa. Kettutyttöjen turkistarhaiskut alkavat tuntua ymmärrettäviltä, koska huomiota epäkohtiin on pakko hakea äärikeinoilla jotta ne saisivat huomiota. Aktivistit ovat varmasti ensimmäisten joukossa kun aletaan karsia yhteiskunnan epäkelpoja aineksia. Riittääkö tarpeeksi monella uskallusta puolustaa heikompia yhteiskunnan painostuksen alla? Kasvatetaanko meidät ajattelemaan että hyvä ja arvokas elämä on tehokasta ja tuottavaa? Paineet menestyä alkavat olla niin suuret, että itsemurhatilastot näyttävät vielä synkemmiltä kuin tänä päivänä.
En voi sietää ajattelumallia jossa ihminen ajattelee, että on turha tehdä jotain, koska ei yksi ihminen voi vaikuttaa. Jokaikinen meistä voi vaikuttaa. Ihminen ei tarvitse turkiksia eikä ankanmaksaa lautaselleen. Meillä ihmisillä vain on valitettavan usein tarve saada sellaista joka ei ole meille ollenkaan hyväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti