Minulle vapaus merkitsee itseluottamusta. Kadotin sen moneksi vuodeksi, ja vasta nyt tuntuu että olen saamassa sitä takaisin. En aio enää koskaan päästää siitä irti. Matka syvälle sekopäisyyteen ja epätoivoon opetti paljon, mutta sitä osaa ajatella vasta nyt.
Tärkein opetus oli se, että en kuole pahaan oloon. En voi vaikuttaa muihin ihmisiin, en muuttaa toisen tunteita, mutta en kuole siihen. Monesti tuntui että kuolen siihen että sydämeni särkyy. Että henkinen kapasiteetti ei ole ainoa joka pettää, fysiikkani ei kertakaikkiaan selviä menetyksestä. Olin kuin huumattu, heikko ja vietävissä. En osannut olla yksin ja inhosin olla omassa ruumiissani. Otin vastaan kuolemanvakavasti kaiken mitä toinen sanoi enkä kyennyt pienimpäänkään itsenäiseen päätökseen. Tuollainen valta jonka toiseen ihmiseen voi saada vie mennessään ja on äärimmäisen tuhoisaa. Vajosin psykoottisiin raivokohtauksiin ja avuttomaan apatiaan. Kesti kauan tajuta, että toinen ihminen ruokki sitä, mutta ymmärtäessäni vihdoin tämän, alkoi parantuminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti