Itsetunnon kohotusta, turha luulo. Päivä 1, ja minulla meni kaksi tuntia tajuta se, että välitän kanssaihmisistäni, yhteiskunnasta, luonnosta, ja vielä teen jotain sen hyväksi että ne arvot mitä minulla on, säilyisivät. Jos näen juopon tiedottomana kadunvarressa, menen katsomaan hengittääkö tämä ja tarvittaessa kutsun poliisin tai ambulanssin, ellei herra ole vain päättänyt oikaista torkuille, jolloin pahoittelen aiheuttamaani häiriötä ja jatkan matkaa. Mutta tiedän, että hyvin monet kulkevat ohi välittämättä onko kyseessä kuollut vai elävä. Eli on minussa on aitoa välittämistä, joka on hyvä puoli. Keksin siis jo ensimmäisenä päivänä jotain.
Nyt on menossa päivä 4, tai siis jo päivä 5 koska kello on yli puolenyön, enkä ole keksinyt mitään positiivista itsestäni ensimmäisen päivän jälkeen. Ahdistus siitä, että teenkö oikein vai aivan hirvittävän virheen tässä eroasiassa, piinaa yötä päivää, vaikka pitäisi katsoa eteenpäin. Suru on myös seurana koko ajan, eli enhän minä yksin ole, yksinäinen vain. Olen aina elänyt niinkuin sydän sanoo, mutta nyt en kuule mitä se sanoo. Tai en halua kuulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti