"Well I know that you`re in love with him `cos I saw you dancing in a gym" Oi miten rakastan tuota kohtaa American Pie biisissä. Rakastan niin että hajoan, mutta silti masennus ja ahdistus iski taas kuin moukarilla olis paiskattu päähän ja tainnutti mut maahan. Paino rinnassa on raskas ja haluaisin juosta kovaa pois, unohtaa kaikki helvetin käytännön asiat joita on pakko jaksaa hoitaa, että perusasiat ovat kunnossa.
Tunnenko itseäni enää? Vai olenko koskaan tuntenutkaan? Joskus tuntuu että olen vain ruokkinut sitä kuvaa mikä muilla on minusta, ja yrittänyt elää sen mukaan. Vaikka jostainhan se aina lähtee, kuva jostakin ihmisestä, eikä mun hankala luonteeni ole tuulesta temmattu. Vanhemmiten musta on tullut sellainen maailmasta huolehtija itsestäni huolehtimisen lisäksi. Haluan omalta osaltani edistää hyvinvointia ja vähentää heikompien sortoa ja siksi avustan kuukausittain Amnestya, Helsinkimission nuorten mielenterveystyötä ja ostan aina vain luomumunia. Mutta miten selvittää mitä kaikkea kannattaa boikotoida ja mitä suosia? On hirveän vaikeaa elää kokonaan eettisesti ja puhtaalla omallatunnolla. Laajemmassa mittakaavassa kuitenkin nämä pienet valinnat saavat valtavan paljon aikaan. Jos olen saanut edes yhden ihmisen vakuutettua luomuruoan suosimisesta, koen edistyneeni. Mitä useampi meistä tekee näitä pieniä valintoja, sen seuraus on kulkeminen kohti parempaa maailmaa. Luomumuna paketin ostaminen häkkikanalassa munivien kanojen munien sijasta on pieni askel ihmiselle, mutta suuri ihmiskunnalle. Ja kanoille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti